Keho on viisas - somaattinen muisti
Keho on viisas - somaattinen muisti
Moderni länsimainen yhteiskunta painottaa rationaalisuutta:
järkeä
ajattelua
kieltä.
Tällaisen ihmiskäsityksen valossa keho on pitkään nähty fyysisenä objektina: sitä on tarkkailtu ja tulkittu ulkopuolelta käsin. Vaikka nykyään kehon ja mielen yhteys on laajasti tunnistettu, edelleen helposti unohdamme, että keho on myös toimija ja havaitsija, se varastoi paljon informaatiota– se kertoo meille paljon itsestämme ja ympäröivästä maailmasta.
Keho on viisas.
Keho sisältää hiljaista tietoa ja taitoja, jotka eivät kuormita tietoista mieltämme. Joskus tiedämme jotain ilman, että osaamme kertoa miten. Osaamme esimerkiksi ajaa pyörällä ilman, että tietoisesti keskitymme siihen. Toisinaan toimintaamme saattaa ohjata jokin, jota kutsumme intuitioksi tai vaistoksi. Keho havainnoi itse itseään. Siinä missä voimme havaita huonosti nukutun unen nykyään digitaalisesti mittarein, keho itsessään kertoo siitä meille voimattomuutena. Kehon (erityisesti kosketuksen ja liikkeen) kautta mahdollistuu toiminnallinen vuorovaikutus maailman kanssa: hahmotamme oman kehon rajoja, kykyjä ja potentiaaleja. Keho tarjoaa perspektiivin maailmaan. Kehon kautta olemme suhteessa toisiin. Oletko huomannut, että joskus jo pelkästään toisen ihmisen läsnäolo voi rauhoittaa levotonta oloa?
Somaattinen muisti
Keho muistaa - kehollinen eli somaattinen muisti tarkoittaa sitä, miten kehoon varastoituu paljon sellaisia kokemuksia ja muistoja, joita tietoinen mieli ei prosessoi tai kykene muistamaan lainkaan. Elämämme aikana koetut asiat jäävät kehoomme niin kutsuttuun kehomuistiin. Kehon muisti on kehityksellisesti ensisijainen ja lapsuuden ajan hyvin elävä ja toimiva. Vähitellen se saa rinnalleen mielikuviin perustuvan symbolisen muistin. Kehon muisti ei valehtele, keho muistaa kokemuksia tuntemuksina, kiihtymis-, jännitys- ja kouristustiloina sekä erilaisten oireiden muodossa. Toiset psykosomaattisesti oireilevat eivät pysty ilmaisemaan tunteitaan sanallisesti, joten kehonkieli oireiden muodossa asettuu silloin sanojen sijaiseksi.
Kehonkieli on alkukantaista viestintää, jossa on suuri informaatiotiheys. Varhaisimmat traumaattiset ahdistuskokemukset säilyvät kehon muistissa aina. Ihminen voi toistaa esimerkiksi tiedostamattomaan jääneitä tyhjyyden ja haavoittuvuuden kokemuksia kehollisen sairauden muodossa.
Implisiittinen ja eksplisiittinen muisti
Somaattisen muistin toimintatapaa kuvataan joko implisiittiseksi tai eksplisiittiseksi. Implisiittisiä muistoja ovat ne, joita muistamme, mutta emme kykene palauttamaan mieleen. Eksplisiittisiä muistoja ovat taas ne, joita sekä muistamme, että pystymme palauttamaan mieleen. Varhaisimmat muistot sijoittuvat fysiologisesti amygdalaan, aivojen keskiosien tumakkeeseen, joka on eräänlainen tunne-elämän keskus. Muistot, jopa sikiökaudelta, piirtyvät meihin läheistemme kanssa saaduista, saman sävyisinä toistuvista tunnekokemuksista. Ihmisen kyky muistaa, muodostaa perustan kyvylle, joka selkeimmin erottaa meidät muusta eläinmaailmasta, eli kyvylle ajatella.
Traumaattiset kokemukset eivät siirry pitkäkestoiseen ja eksplisiittiseen muistiin, jossa ovat sanat ja ymmärrys merkityksellisiä - kuten tavalliset muistot. Traumaattisille muistoille on tyypillistä, että ne ovat tallentuneet alkuperäisesti koettuina ja voivat säilyä vuosikymmeniä muuttumattomina. Muistot voivat kuitenkin olla poissa muistista ja mielestä (dissosioituja), mutta eivät vaikuttamatta mieleen ja kehoon.
Somaattisen muistin ytimenä on muistin implisiittinen, ei-kielellinen järjestelmä. Somaattinen muisti käsittää kehon hermostollisen verkoston, jota kautta informaatio kulkee aivoista kaikkialle kehoon. Informaatio kulkee hermosolujen ja synapsien yhteyksien kautta. Ihmisen hermosto on jakautunut sensoriseen, autonomiseen ja somaattiseen hermojärjestelmään. Jokainen tunne on tulosta aivojen säätelemästä yhteisvaikutuksesta sensorisen, autonomisen ja somaattisen hermoston välillä. Tunteet ovat kompleksisia kognitiivisia prosesseja jotka aiheuttavat fyysisiä muutoksia kehossa. Ne esimerkiksi vaikuttavat autonomiseen hermostoon sekä hormoneihin. Traumat vaikuttavat myös tunteiden kokemis- ja säätelykykyyn ja siten myös fysiologisesti koko kehoon. Somaattisesta muistista voidaankin käyttää nimityksiä kehon muisti tai tunnemuisti.
Somaattinen muisti voidaan jakaa habituaaliseen, eroottiseen ja traumaattiseen muistiin. Habituaalisella osalla tarkoitetaan toimintoja, jotka ovat kehon ohjaamia, eikä niitä tarvitse sen kummemmin miettiä. Eroottinen osa liittyy seksuaalisiin ja mielihyvää tuottaviin fyysisiin kokemuksiin, jotka synnyttävät voimakkaita tuntemuksia kehossa. Traumaattinen osa kantaa niitä kokemuksia jotka ovat olleet erityisen ahdistavia ja pelottavia, ja joita ei ole pystynyt integroimaan eksplisiittiseen (tietoiseen) muistiin.
Implisiittinen muistijärjestelmä pitää sisällään toimintatapoja, jotka ovat automaattisia ja toimivat usein tiedostamattomalla tasolla. Implisiittinen muisti on sanaton ja kehollinen. Implisiittisillä muistoilla tarkoitetaankin muistoja, joiden olemassaolosta emme ole tietoisia, mutta jotka ovat meihin taltioituneina ja voivat eri tilanteissa vaikuttaa käyttäytymiseemme. Puhutaan myös proseduraalisesta eli toiminnallisesta muistista tai taitomuistista. Proseduraalinen muisti sisältää motoristen taitojen oppimiseen liittyvät muistot, esimerkiksi kävelemiseen, uimiseen ja pyöräilemiseen tarvittavat taidot. Kun kyseiset taidot on kerran opittu, ne ovat tallentuneet ja siirtyneet lihasmuistiin, tietoisuuden ei tarvitse kantaa niistä tällöin huolta.
Nykytutkimuksen avulla voidaan havaita, että eräänlainen kyky syöttää implisiittisiä muistoja järjestelmään ja taltioida niitä, on jo olemassa ennen syntymää. Ensimmäisen elinvuoden aikana taltioidut muistot liittyvät yleensä erilaisiin vuorovaikutustapahtumiin läheisten ihmisten, yleensä vanhempien kanssa. Nämä koetut elämykset, useimmiten fyysiset, ovat emotionaalisesti voimakkaita. Nämä kokemukset ovat siis muistoja, jos muisto määritellään ”tavaksi, jolla varhaisemmat tapahtumat vaikuttavat myöhempään toimintaan”. Kokemukset eivät ole kuitenkaan tallentuneet niin, että lapsi voisi palauttaa niitä mieleensä. Tästä syystä implisiittisiä muistoja ei koeta muistoiksi, vaan ne ovat eräällä tavoin osa itseä.
Lapsen kehityksessä tapahtuu iso muutos ensimmäisen vuoden lopulla ja toisen alussa. Tällöin kielenkehitys käynnistyy ja lapsi saa käyttöönsä uuden muistityökalun. Vähitellen kehityksen myötä lapsi kykenee liittämään tapahtumia yhteen ja muistamaan niitä tietoisena tapahtumaketjuna. Näin alkaa kehittyä myös tila- ja aikakäsitys.
Eksplisiittinen muisti mahdollistaa elämäntarinan kertomisen, tapahtumien kerronnan, kokemusten sanallisen kuvailemisen, aikajärjestyksen laatimisen ja merkityksen selviämisen. Kaksivuotiaana lapselle kehittyy kyky tietoiseen yhtäjaksoiseen minäkäsitykseen. Minäkäsitys täydentyy hiljalleen. Sitä ylläpitävät lapsen yksityiskohtaiset omaelämäkerralliset muistot koko lapsuuden ajan. Lapsi alkaa kehittää deklaratiivista muistiaan eli kykyä tallentaa muistoja kielellisesti. Lapsi on tällöin kykenevä myös kertomaan muistoistaan sanallisesti.
Tämä kyky perustuu semanttisille ja episodisille muistoille, jotka molemmat ovat tietoisia. Semanttiset muistot eivät ole tallentamisvaiheessa kytköksissä mihinkään erityisen voimakkaaseen tunne-elämykseen. Episodiset muistot ovat hyvin henkilökohtaisia ja elämyksellisesti voimakkaita.
Keho on äärimmäisen kiehtova kokonaisuus. Kehoon on koodattuna niin paljon viisautta ja tietoa. Siksi on tärkeää pitää yhteys avoinna omaan kehoon. Keho kantaa kaiken sen mitä olemme elämän aikana kokeneet. Mikäli uskallat asettua kuuntelemaan kehoasi - löydät sieltä vastauksia.
Kohtaa, kuuntele ja kuule kehosi 💛
Lähteet ja lisälukemista:
Broberg, A., Almqvist, K., Tjus, T. (2005). Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita.
Eeva Anttila 2017. Kehollinen tieto. Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Taideyliopiston teatterikorkeakoulu
Lehtovuori, P. (2010). Psykoterapia, 29 (1), 20–37 http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/lehtovuori110.htm
Parviainen, Jaana. (2000). Kehollinen tieto ja taito. Ajatus. 57. 143-188.
Punkanen, M. (2012). Somaattinen muisti osana muistijärjestelmää. http://interaktio.fi/moodle
Raisa Foster & Sami Keto 2019. Ekososiaalinen kasvatus: Kehollinen viisaus. www.ekososiaalinenkasvatus.fi
Rothschild, B. (2000). The body remembers: the psychophysiology of trauma and trauma treatment. Norton professional book.
Siegel, D. (1999). The developing mind: toward a neurobiology on interpersonal experience. New York: The Guilford Press.